Mielenkiinnonkohteet voidaan jakaa kahteen ryhmään yleiset
mielenkiinnonkohteet ja yksittäiset mielenkiinnonkohteet.
Yleiset mielenkiinnonkohteet ovat yleismaailmallisia
kiinnostuksen kohteita joista ainakin yhdestä jokainen autismi kirjolla oleva
on kiinnostunut ja niitä voivat olla esimerkiksi dinosaurukset, evoluutio
yleisesti, historia, urheilu, tiede, teknologia, taide sekä kulttuuri.
Yksittäiset mielenkiinnonkohteet taas ovat joku tietty ja
yksi asia joista vaan osa autisminkirjolla olevista on ihan äärimmäisen
kiinnostuneita ja toiset taas eivät ollenkaan tai sitten ovat jollakin tasolla
kiinnostuneita, mutta eivät kuitenkaan riittävästi. Niitä voivat olla
esimerkiksi nosturit, autot, jopa parkki paikat, junat, kiinnostus jotain
tiettyä yritystä kohtaan kuten Valio tai HKL, jotain tiettyä artistia tai bändiä
kuten Elvis, Take That, Tapio Rautavaara tai Lordi tai sitten joku tietty
elokuva tai elokuvan tekijä tai hahmo kuten Edwin Laine, Uuno Turhapuro, Star
wars tai Juraksis park.
Minulla itselläni on molempia.
Autismin kirjon ihmiset ovat usein uskollisia omille
kiinnostuksenkohteilleen myös minä.
Minun mielenkiinnonkohteeni ovat mm Suomen historia,
evoluutio, avaruus, taide kuten laulaminen, näytteleminen ja valokuvaus, C.G.E
Mannerheimin elämä, Spede Pasasen elokuvat, 90 luvun musiikki ja Lordi ja monet
muut. Myös parkkipaikat, junat ja nosturit kiinnostivat minua lapsena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti